Palautuminen ei ole viikonloppujen tehtävä

Hyvä työpäivä on sellainen, jonka jälkeen itsessä on vielä jotain jäljellä.

Viikonloput ei ole arjen laastareita. Viikosta selviäminen ei ole mikään hyvä suoritus, mistä saa taputukset olalle ja sitten ansaitusti viikonloppu levätään, jotta taas maanantaina jaksetaan. Työelämässä on jotain korjattavaa, koska tän ei ole tarkoitus mennä näin.

Thank god it’s friday…

Se tunne, kun on vihdoin perjantai ja huokaat helpotuksesta - mä selvisin tästä viikosta! Se on aika pysäyttävää. Varsinkin silloin, kun siitä tunteesta on tullut jo totuttu tapa. Mitä jos jo maanantai-iltapäivästä alat kaihoten odottaa perjantaita? Ja jos viikonloppu on paikka, jossa yrität palauttaa itsesi siihen kuntoon, että pystyt taas maanantaina aloittamaan alusta? Missä silloin on menty pieleen?

Mä en kaipaa enkä halua tukea sellaista työelämää, jossa viikosta selviäminen nähdään hyvänä suorituksena. Sellaista, jossa hyvä työntekijä on se, joka venyy enemmän, vasta vapaalla viesteihin, ottaa jatkuvasti lisää hoidettavakseen ja pystyy jatkamaan silloinkin, kun oma kapasiteetti alkaa olla jo lähes nollissa.

Se voi näyttää ulospäin sitoutumiselta tai motivaatiolta, mutta sitä se ei vääristä lähtökohdista toteutuneena ole.

• Pysähtyykö kukaan kysymään, mitä sen kaiken vastuun ja joustamisen taustalla oikeasti tapahtuu?

• Kuinka paljon energiaa ihminen käyttää turhaan siihen, että yrittää pysyä sellaisessa työelämän muotissa, joka ei itselle sovi?

• Ja kuinka paljon potentiaalia jää käyttämättä, jos työyhteisössä arvostetaan ennen kaikkea sitä, joka on tehokas ja tuloksellinen itsensä kustannuksella?

Vapaa-ajalla ei ole tarkoitus vain palautua

Meidän pitäisi puhua työelämässä paljon enemmän siitä, miksi niin moni joutuu ylipäätään käyttämään vapaa-aikansa palautuakseen työstä. Se ei ole vapaa-ajan tarkoitus. Vapaa-ajalla tulisi nauttia muusta elämästä ja sen ihmisistä.

Tulisi selvittää, millainen työympäristö ja rakenteet ihmisen ympärille on muodostettu? Pitääkö työhön jatkuvasti mukautua vai pystyisikö työtä muotoilemaan paremmin ihmisen ympärille? Koska me ihmiset ei todellakaan olla samanlaisia. Työelämässä yritetään edelleen aivan liian usein mahduttaa erilaiset ihmiset samaan tapaan tehdä työtä.

Herätys työelämä, on tarkastelun aika!

On aika tarkastella rakenteita, johtamista, kulttuuria, odotuksia, työn määrää, tekemisen tapaa ja menestyksen mittaamista.

Hyvä työelämä ei tarkoita sitä, että työ olisi aina helppoa, stressitöntä tai täydellisesti tasapainossa. Työhön kuuluu haastavia jaksoja, kiirettä, vastuuta ja tilanteita, joissa pitää venyä. Mutta jos venymisestä ja selviytymisestä tulee pysyvä tila, jotain on pielessä.

Hyvä työpäivä näkyy siinä, että ihminen pystyy tekemään työnsä omalla potentiaalillaan ja vahvuuksillaan. Se on sellainen, jonka jälkeen on vielä jotain jäljellä. Energiaa lähteä ulos. Halua tavata ystävä. Kykyä kuunnella kotona toista ihmistä - oikeasti. Innostusta harrastukseen. Voimia olla läsnä omassa elämässä niille tärkeimmille tyypeille.

Ja ehkä juuri siinä on yksi tärkeimmistä kysymyksistä, joita meidän pitäisi työelämästä tänä päivänä kysyä.

Rakennammeko työpaikkoja, joissa ihmiset oppivat kestämään ja venymään enemmän vai työpaikkoja, joissa ihmisillä on mahdollisuus voida hyvin ja tehdä työnsä omalla potentiaalillaan?

Ja siten, että menestytään ja tehdään tulosta - yhdessä, inhimillisesti, ihmistä unohtamatta.