Meillä on erilaisia yksilöllisiä tapoja nähdä ja kokea rooleja/roolituksia sekä ymmärtää niitä. Se miten koet ja myös roolitat itse itsesi eri tilanteissa ja ympäristöissä, vaikuttaa siihen, kuinka myös niissä ympäristöissä toimit ja vuorovaikutat. Ja taustalla sua ohjaavat vahvasti myös hermostolliset tarpeesi.

Kun tunnet itsesi, osaat johtaa itseäsi. Kun tunnet hermostosi - sen tarpeet, ominaisuudet ja toimintatavat - saat johtamiseen itsellesi suunnan ja konkreettiset askeleet. Itsensä johtaminen on jokaisen ihmisen elämässä yksi tärkeimmistä taidoista. Se rakentaa onnellisuutta, jaksamista, merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyttä. Ilman sitä olet kuin aaltojen vietävänä oleva kapteeniton paatti.

Kun tiimissä kuhisee ja on kärhämää, mitä jos syynä ei ole pelkästään erilaiset yksilöt, vaan myös epämääräinen liian yleistason perehdytys. Jos perehdytys keskittyy vain siihen, että työntekijän tulee lukea itsenäisesti työn ohessa kansiollinen ohjeita ja sääntöjä, mennään herkästi metsään. Silloin työntekijän tarpeita ei kuulla ja hän jää yksin. Perehdytyksen ollessa liian vähäistä, syntyy epävarmuutta, väärinymmärryksiä ja kitkaa myös muiden kanssa.

Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunne on yksi meidän jokaisen elintärkeistä tarpeista. Se tuo mukanaan tunnetta arvostuksesta ja siitä, että meidät hyväksytään juuri sellaisina kuin me ollaan.

Jos työelämässä ihmisistä puhutaan vain resursseina, ei ole ihme, että ihmiset alkavat sellaisina käyttäytyä. Työelämä tarvitsee paljon vahvempaa kiinnostusta itse ihmisestä ja inhimillisyyden merkityksestä.

Tiedätkö, millainen työpäivän rytmitys auttaa sua toimimaan parhaiten? Oletko luontaisesti suunnitelmissasi enemmän harkitseva ja järjestelmällinen vai spontaani ja suurpiirteinen? Ja miten se rytmi kumpuaakin sun hermostostasi?

Viikonloput ei ole arjen laastareita. Viikosta selviäminen ei ole mikään hyvä suoritus, mistä saa taputukset olalle ja sitten ansaitusti viikonloppu levätään, jotta taas maanantaina jaksetaan. Työelämässä on jotain korjattavaa.

Työelämä ei selviä vain järki- tai tunneajattelulla. Me tarvitaan molempia! Meillä jokaisella on järki ja tunteet olemassa, mutta meidän tulee tietää, kumpi ominaisuus hermostossa toiminnan saa starttaamaan luontaisesti, jotta voimme toimia paremmin omalla potentiaalillamme ja itsellemme ominaisesti.

Hyvä johtaminen on vähän kuin hitsaamista. Ihmisiä ei tietenkään ole tarkoitus sulattaa yhdeksi massaksi, jossa kaikki on samanlaisia. Oikeanlaisella hitsauksella erilaiset ihmiset yhdistyvät toisiinsa tavalla, joka kestää.

Suhun on syntymästä koodattu tietyt ominaisuudet - sun motorinen leima. Sen syvempi tunteminen ja käyttöön ottaminen vahvistaa sitä, miten ilmaiset itseäsi yksilönä ja ennen kaikkea rakentaa sun uniikkia identiteettiäsi.

Kun organisaatio ymmärtää ihmisten erilaisuutta riittävästi motoriikan ja kognition tasolta, se pystyy rakentamaan työympäristöjä ja joustavia toimintapoja, joissa mahdollisimman moni voi onnistua omista lähtökohdistaan kuormittumatta turhaan.

Joku työtehtävä voi olla toiselle ihan absolut no no ja toinen taas voisi antaa vaikka mitä, jotta saisi sen homman tehdä. Työelämässä ajatellaan välillä edelleen, että kaikki motivoituisivat samanlaisista tehtävistä tai että joku työ on automaattisesti kaikille mieluinen. Siksi olisikin tärkeää, että tunnistettaisiin paremmin ihmisten luontaiset vahvuudet ja annettaisiin niiden käyttöön ottamiselle enemmän tilaa.

Työyhteisöissä erot havainnoida, oppia ja aloittaa toimintaa näkyvät helposti tilanteina, joissa toinen kokee katsovansa asioita maanpinnalta ja toinen kaukaa horisontista. Kuvittele vaikka arkkitehti ja rakennustyöntekijä: molemmat rakentavat samaa taloa, mutta heidän huomionsa kiinnittyy aivan eri asioihin. Molempia ominaisuuksia kuitenkin tarvitaan, jotta työ etenee ja onnistuu.

Entä jos seuraava askel parempaan asiakaskokemukseen ei löytyisikään asiakasprosessista, vaan siitä, miten ihmiset saavat tehdä omaa työtään? Mitä jos asiakas ei olekaan puhtaasti aina ykkönen vaan työntekijät jotka asiakkaan kohtaavat ja häntä palvelevat.

Yksilöllisyyden huomioiminen ei ole suosimista tai tasapuolisuutta. Se on yksi työelämän vaikeimmista tasapainoilua vaativista asioista. Yksilöllisyyden huomioiminen työelämässä on yhteispeliä. Ja kun yksilöllisyys ymmärretään yhteiseksi vastuuksi, siitä hyötyvät kaikki.

Hyvin toimivaa työyhteisöä voi verrata menestyvään urheilujoukkueeseen. Joukkueen sisällä jokaisen yksilön vahvuudet tunnistetaan ja niitä hyödynnetään oikeassa roolissa. Yhteinen tavoite, avoin kommunikointi, keskinäinen luottamus ja toisten tukeminen mahdollistaa sen, että koko ryhmä saavuttaa enemmän kuin yksittäiset jäsenet itsekseen.

Työelämässä arvostetaan herkästi enemmän ihmisiä, jotka ovat spontaaneja, vahvasti ulospäin suuntautuneita sekä nopeatempoisia toimissaan. On aika huomioida, että erilaiset hermostot tarvitsevat erilaisia olosuhteita menestyäkseen. Puhutaanpa hetki intro- ja ekstroverttiydestä. Ei sosiaalisuusnäkökulmasta vaan hermoston näkökulmasta.

Miksi toisen on helppo tarttua heti hommiin, kun toinen tarvitsee ensin aikaa ajatusten jäsentämiseen? Miksi yksi palautuu työpäivästä juoksulenkillä ja toinen hiljaisuudessa? Ja miksi sama työpäivä voi antaa toiselle energiaa, kun toinen tarvitsee sen jälkeen pitkän hengähdystauon?

Kun ollaan rakentamassa inhimillisempää työelämää, jossa jaksetaan ja viihdytään ja ollaan kuitenkin tehokkaita ja menestyviä, ei vastuu voi olla pelkästään yhdellä tasolla. Vastuu on sekä yksilöillä, että työyhteisöllä/organisaatiolla.

On olemassa työympäristöjä ja tehtäviä, missä on tietyt raamit, joissa tulee pysyä. Tietyt vaatimukset, joiden tulee täyttyä. Silti olen sitä mieltä, että aina on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että vahvuuksia pystyy ottamaan paremmin käyttöön ja kuormitusta vähentää.