Parhaat tiimit näkevät ja kuulevat toisensa

Kun kokee tulevansa työyhteisössä nähdyksi ja kuulluksi, ei tunne olevansa vain osa organisaatiota vaan osa yhteisöä. Jos taas kokee, ettet tule nähdyksi ja kuulluksi, se nakertaa myös itsetuntoa hiljalleen. Ja mitä silloin jää jäljelle, jos se pidempään jatkuu...

Sosiaalinen media saattaa lisätä yksinäisyyden tunnetta

Mä turhaannuin viime viikolla sosiaaliseen mediaan tai oikeastaan instagramiin näin yrittäjän näkökulmasta. Olin itsessäni huomannut jo pidempään, että sen tekemisessä joku tökkii eikä se saa itsessä sellaista tunnetta aikaiseksi, mitä toivoisin. Aloin pohtimaan, mistä fiilis johtuu ja ymmärsin, että mä olen yritykseni somessa kokenut itseni usein todella yksinäiseksi.

Tuo somen yksinäisyys kumpuaa siitä, että kaikki se mitä kirjoitan, kerron, puhun ja tuon esille, ei saa juurikaan aikaan reagointia, kommentteja tai viestejä (muutamaa hassua lukuunottamatta, vaikka seuraajia on yli 1000).

Se on kuin tuuleen huutaisi.

Tiedän, että somessa ei kannata seurailla turhan paljoa tykkäyksiä yms. mutta se tunne, mikä mulle muotoutuu niiden puutteesta, syö mun intoani ja iloani. Uskon kyllä monen katsovan postauksiani, mutta se ei todennu mulle mitenkään. Ja siksi se tekee mulle tunteen, ettei mua nähdä tai kuulla. Vaikka se olisikin virheellinen päätelmä, se on silti mulle todellinen tunne.

Inhimillinen tunne.

Kenelle sä voisit tuoda tänään tunteen, että olet hänet nähnyt ja kuullut?

Kun sut nähdään ja kuullaan työelämässä

Lähdin vahvemmin pohtimaan, kuinka tärkeää oikeasti työelämässäkin on se, että sä koet tulleesi nähdyksi ja kuulluksi. Aidosti ja rehellisesti.

Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunne on yksi meidän jokaisen elintärkeistä tarpeista. Se tuo mukanaan tunnetta arvostuksesta ja siitä, että meidät hyväksytään juuri sellaisina kuin me ollaan.

Silloin kun työyhteisössä ei ymmärretä erilaisuutta, erilaisia ominaisuuksia, tarpeita tai sitä, miten me mm. toimitaan, reagoidaan, kuormitutaan, rytmitetään arkea tai tehdään päätöksiä eri tavoin... Silloin usein tulee eteen tilanteita joissa silmät pyörähtää, vaihdetaan puheenaihetta, huokaillaan, sivuutetaan, puhutaan selän takana, arvostellaan tai jopa ärhennellään. Ja silloin joku on sen roolissa, joka ei varmastikaan koe arvostusta tai sitä, että juuri hänet nähdään ja kuullaan.

Me suomalaiset hyvin usein myös niellään kehut ja kannustukset. Mielessä ehkä pyöritellään ajatuksia että hoitipa joku homman hyvin, olipas tämä nopeasti paketissa, löytyipä tähän mahtava uusi näkökulma tai teittepäs töitä ihan super hyvin yhdessä. Mutta ne jää turhan usein sanoittamatta - tai ne tuodaan esiin kerran vuodessa kehityskeskusteluissa. Kuitenkin juuri sitä hyvää useammin esiin tuomalla voitasiin lisätä tunnetta, että meidät nähdään ja kuullaan.

Meitä arvostetaan - sitä keitä me oikeasti ollaan, miten me toimitaan, mitä vahvuuksia meissä nähdään ja missä asioissa meitä ihaillaan.

Suurin lahja, jonka toiselta voi saada

Yhdysvaltalainen perheterapeutti Virginia Satir on kirjoittanut näin:

“Uskon, että suurin lahja, jonka voin toiselta ihmiseltä saada, on tulla hänen näkemäkseen, kuulemakseen, ymmärtämäkseen ja koskettamakseen.”

Kenelle sä voisit tuoda tänään tunteen, että olet hänet nähnyt ja kuullut? Työkaverille, pomolle, työntekijälle, kaverille, perheenjäsenelle? Mä arvostan kovasti sitä, että pysähdyit mun seurakseni ja luit nämä mun ajatukseni tänään. Kiitos siitä!

Kun haluat saada joka perjantai multa postia ja lukea lisää ajatuksiani, tuu mukaan Perjantaipostia-listalle tuosta alta!