Roolien epäselvyys työelämän kuormitustekijänä
Meillä on erilaisia yksilöllisiä tapoja nähdä ja kokea rooleja/roolituksia sekä ymmärtää niitä. Se miten koet ja myös roolitat itse itsesi eri tilanteissa ja ympäristöissä, vaikuttaa siihen, kuinka myös niissä ympäristöissä toimit ja vuorovaikutat. Ja taustalla sua ohjaavat vahvasti myös hermostolliset tarpeesi. Selkeyttä roolitukseen saadaankin ymmärtämällä paremmin yksilöllisyyttä.
Kuinka sama ihminen luennoi yleisöille ja jännittää uusia kohtaamisia?
Osallistuin vuoden 2026 Nordic Business Forumiin streemattun viime viikolla. Streemauksen järjesti Business Järvenpää ja samalla myös oli mahdollisuus verkostoitua muiden osallistujien kanssa. Toisen päivän lounaalla virisi hyvät keskustelut siitä, miten erilaisuus ohjaa meitä myös verkostoitumaan hieman eri tavoin. Ja miten tärkeää on se, mitä itse koemme eri tilanteissa ja miten näemme itsemme niissä.
Aloin keskustelujen aikana pohtimaan omaa itseäni ja sitä, miten eri tavoin itsekin toimin ja tunnen eri tilanteissa ja ympäristöissä yrittäjänä. Sanoitin kanssalounastajille sitä, kuinka rakastan olla isonkin tuntemattoman yleisön edessä puhumassa aiheestani, joka on mulle tärkeä ja miten saan siitä ihan mielettömästi energiaa. Mutta toisaalta, kun on kyse verkostoitumisesta, on kynnys mulle hurjan korkea ylipäänsä lähteä osallistumaan tilaisuuksiin, joissa olisi hyvä saada suunsa auki ja itsekin kontaktoitua tuntemattomia ihmisiä. Niin jännä combo, eikö?
Mikä sitten saa mut toimimaan ja tuntemaan näin eri tavoin näissä tilanteissa?
Kyse on roolien erilaisuudesta.
Silloin kun astun yleisön eteen ja lavalla, mulla on selkeä rooli asiantuntijana. Tiedän mitä mun tulee tehdä, mikä on mun agenda ja tavoite ja kuinka vien tilaisuutta eteenpäin. Tiedän mistä puhun ja miten. Tiedän mitä asioita mulla on puheeni tukena. Tiedän, että olen ikään kuin tilanteen kapellimestarina. Ja kaikki tämä tuo mulle varmuutta mun rooliini ja tekemiseeni.
Kun taas tulisi lähteä verkostoitumaan, en tiedä täysin omaa rooliani tilaisuudessa. En tiedä millaisia ihmisiä tapaan, kuinka tilanteet etenee, mitä milloinkin sanoa. En pysty myöskään vaikuttamaan etukäteen siihen, millaisia kohtaamisia tai keskusteluita mahdollisesti tulee vai tuleeko ollenkaan. Pelkään saavani jauhot suuhuni puhuessani, puhuvani puuta heinää, änkyttäväni, selittäväni, nolaavani itseni… Ja lopulta teen itsestäni seinäruusun, joka hiljaa hymyilee taustalla ja pohtii, olenko kenenkään mielestä oikeastaan edes kiinnostava… Huomaatteko miten tarina etenee?
Kun roolini on epäselvä, myös epätietoisuus kasvaa. Ja sitä kautta riittämättömyyden tunne ja erilaisten uskomusten surina omassa mielessä… Vaikka tiedän, että olen iloinen, aurinkoinen, eloisa ja sosiaalinen, teen silti itselleni verkostoitumisen kynnyksen aivan järjettömän korkeaksi, kun en osaa hahmottaa rooliani tilanteessa.
Epämääräisyys kuormittaa roolissa kuin roolissa
Kuvittelehan, kuinka paljon meitä kuormittaa sellainen työelämä, jossa erilaisia rooleja, odotuksia ja tilanteita tulee vastaan ihan jatkuvasti etkä oikein tiedä miten juuri sun tulisi toimia tai mitä sulta odotetaan?
Ajatellaan vaikka hoivatyötä, jossa työntekijän päivä täyttyy jatkuvasti erilaisista tilanteista ja joissa vastuu ei yleensä ole vain yhdestä asiasta tai yhdestä ihmisestä. Siellä roolien ja vastuiden selkeys on todella konkreettinen osa työn sujumista. Kuka vastaa lääkitykseen liittyvistä asioista? Kuka huolehtii siitä, että ruokailu toteutuu oikealla tavalla? Kuka seuraa vointia ja reagoi, jos siinä tapahtuu muutosta? Kenen tehtävä on olla yhteydessä omaisiin tai muihin ammattilaisiin, jos asiakkaan tilanteesta herää huoli tai jotain tulisi selvittää? Entä jos huomataan jotain sellaista, mikä ei varsinaisesti kuulu omaan tehtävänkuvaan, mutta jonka sivuuttaminen ei tunnu oikealta? Kysymyksiä on varmasti monia.
Roolien epäselvyys voi alkaa kuormittaa aika huomaamatta. Jos työntekijä ei ole varma siitä, mikä kuuluu hänen vastuulleen ja mikä jonkun toisen, joutuu hän jokaisen vähänkin poikkeavan tilanteen kohdalla tekemään ylimääräisen kierroksen mielessään: pitäiskö mun toimia, saanko mä toimia, kuuluuko tää mulle vai odotanko, että joku toinen ottaa asian hoitaakseen? Ja jos ympärillä on kiirettä, henkilöstöä vähän tai paljon vaihtuvuutta, ei ole ollenkaan itsestään selvää, että näihin kysymyksiin löytyy aina nopeasti joku vastaus.
Ja mitä tilanteet tekee tiimihengelle, jos asioita jää tekemättä, oletetaan jonkun toisen hoitavan, tehdään aina jonkun toisen hommat tai turhaudutaan kun kukaan ei ota selkeästi vastuuta asioista tai aletaan hyppiä toisten tonteille.
Vaikka esimerkki hoivatyöstä on aika konkreettinen, sama ilmiö löytyy oikeastaan lähes jokaisesta ammatista. Mitä epäselvempi oma rooli on, sitä enemmän energiaa kuluu sen selvittämiseen, miten pitäisi toimia. Kun taas tietää, mistä vastaa ja mitä itseltä odotetaan, ei tarvitse käyttää yhtä paljon kapasiteettia oman tekemisen jatkuvaan arviointiin. Ja voin luottaa myös siihen, että muut hoitavat oman tonttinsa.
Kuten Tunna Milonof podissaan usein hyvin sanoittaa, ei meitä kuormita ja uuvuta työssä niinkään sen määrä vaan epämäärä.
Kun rooli on selkeä, silloin pääsee toimimaan omalla parhaalla potentiaalillaan, varmasti, vahvasti ja kuormittamattomasti.
Kun oma rooli on selvä, myös toiminta tehostuu
Palatakseni omaan esimerkkiini puhujakeikkojen ja verkostoitumisen ristiriidasta omassa roolituksessani, haluan peilata sitä hermoston tarpeisiin.
Silloin, kun oma rooli on selvä, toimimme parhaalla potentiaalillamme, varmasti, vahvasti ja kuormittamattomasti. Ja silloin myös hermosto pääsee toimimaan sille luontaisella tavalla, sen luontaiset tarpeet myös täyttyvät.
Omassa hermostossani on mm. vahva tarve konkretialle, käytännölle, kokemuksille, harmonialle, yhteydelle itseen ja ympäristöön, sosiaalisille "koodeille”, hyväksytyksi tulemiselle ja yhteenkuuluvuuden tunteelle. Puhujana olen paljon enemmän itse vastuussa näistä asioista kuin uuteen verkostoitumistilaisuuteen mennessä. Siksi olonikin on varmasti epämääräisempi. Joku toinen, jolle on ominaisempaa esim. vapaus, mielikuvitus ja spontaanius, on täysin toisella fiiliksellä lähdössä uusiin tilanteisiin kuin minä.
Siispä, kuinka voisin tämän hermostotiedon kautta tukea itseäni paremmin kohti selkeyttä?
Lähtemällä pohtimaan mitkä tarpeeni kaipaavat täyttymistä ja mihin niistä voin itse vaikuttaa. Ja niitä sitten lähtisin tukemaan. Esimerkiksi selvitän etukäteen kokreettisia asioita tapahtumasta (missä, mitä, milloin), pyrin löytämään ihmisiä jotka sinne ovat menossa tai saamaan mukaan itselleni kaverin joka tukee myös verkostoitumisessa, rohkaisen itseäni (esim. sisäisellä puheella) kohti uusia kokemuksia, vaikka en vielä tiedä mitä ne tuo tullessaan, hoidan itse hommani hymyillen, katsekontaktia ottaen ja avoimena ollen, etten ainakaan itse työnnä luotani pois uusia tuttavuuksia. Ja kuinka parempi fiilis onkaan lähteä tämän jälkeen jännittävältä ja epämääräiseltäkin tuntuvaan tilanteeseen, kun oma hermosto kokee hieman vahvemmin turvaa uudessa tilanteessa?
Työelämä tarvitsee lisää selkeyttä ja yksi kohde on roolitus
Selkeyttä roolitukseen ( ja selkeyttä ylipäänsä työelämään) saadaan ymmärtämällä paremmin yksilöllisyyttä. Ei pelkästään persoonallisuutta tai sitä, millaisia olemme ihmisinä, vaan myös sen kautta, miten hermostomme toimii erilaisissa tilanteissa.
Meillä jokaisella on omanlaisemme hermoston ominaisuudet, vahvuudet, tarpeet ja toimintatavat.
Kun ymmärrämme hermoston syvemmin, alamme myös nähdä erilaisuuden vähän toisesta kulmasta. Se, mikä yhden ihmisen kohdalla näyttää luontevalta, helpolta tai jopa itsestään selvältä, voikin toiselle olla huomattavasti enemmän energiaa vaativa tilanne. Ja toisinpäin. Se hiljainen ihminen, joka tarvitsee hetken ennen kuin vastaa, ei ole mitenkään ammattitaidottomampi. Se, joka haluaa valmistautua huolella ennen esiintymistä, ei välttämättä pelkää esiintymistä. Ja se, joka lähtee innolla mukaan uuteen ja tuntemattomaan, ei ehkä olekaan rohkeampi ihmisenä vaan hänen hermostonsa yksinkertaisesti suhtautuu tilanteeseen eri tavalla.
Ei riitä, että tiedämme, mitä tehtävässä pitäisi saada aikaan, vaan olisi hyvä ymmärtää myös sitä, millä tavalla erilaiset ihmiset pystyvät siinä tehtävässä parhaiten toimimaan. Sama työtehtävä ja sama tavoite voivat nimittäin vaatia eri ihmisiltä ihan erilaista tapaa päästä hyvään lopputulokseen.
Ihmiset saavat energiaa eri asioista, motivoituvat eri tavoin, tarvitsevat erilaista tukea ja rakentavat varmuutta omaan tekemiseensä eri tavoin. Roolien selkeyttämisessä on hyvä pyrkiä siihen, että jokainen saa mahdollisuuden löytää itselleen toimivan tavan toteuttaa niitä. Kun tunnistamme ihmisten erilaiset toimintatavat ja motivaatiotekijät, pystymme myös paremmin tukemaan heitä juuri siinä, mitä he tarvitsevat voidakseen onnistua omassa roolissaan. Ja se jos mikä tuo selkeyttä mukanaan.
Ehkä roolien selkeys ei olekaan vain työn organisointiin liittyvä asia, vaan samalla iso työhyvinvointikysymys. Kiinnostutaan, kysytään, kuullaan ja sanoitetaan erilaisuutta ja yksilöllisyyttä. Paras tapa aloittaa matka kohti yhteistä selkeyttä on työyhteisöille suunnatut hermostoluennot sekä työpajat.