Työelämässäkin toisen roska voi hyvin olla toisen aarre

Kirppikseltä oikeanlaista näkökulmaa

Jos oot myös kirppistyyppi kuten mä, tiedät että usein toisen roska on toisen aarre.

Sitä kirppiksellä pyöriessä ja kassan takana keikkaillessa ihmettelee, miten ihmeellisiä asioita ihmiset myy ja ostaa. Välillä vastaan tulee tavaroita, joita itse katsoo ja miettii, että mitä ihmettä silläkään enää tekee. Ja sitten menee hetki, niin joku nappaa sen mukaansa ihan tyytyväisenä. Jotkut jutut ovat jopa sellaisia, että oisin itse varmastikin ajatellut niiden olevan ihan roskiskamaa. Mutta enpä osaakaan ajatella, miten joku näkee mun "roskassani" mahdollisuuden johonkin aivan muuhun.

Ehkä hän näkee siinä materiaalin seuraavaan projektiin, ehkä varaosan johonkin vanhaan huonekaluun tai ehkä tavaran, jota on etsinyt jo pitkään. Sama esine, mutta täysin eri arvo riippuen siitä, kuka sitä katsoo. Ja ehkä siinä piileekin koko kirppistelyn viehätys. Me ei nähdä asioita samalla tavalla, eikä meidän tarvitsekaan.

Oon huomannut miettiväni tätä aika usein myös kirppisten ulkopuolella. Kuinka helposti me ihmiset määritellään joku asia vaikkapa tylsäksi vain siksi, ettei se itselle tunnu tärkeältä tai kiinnostavalta. Vaikka todellisuudessa kyse voi olla juuri siitä asiasta, jossa joku toinen on parhaimmillaan.

Työelämässä on tärkeää tunnistaa paremmin ihmisten luontaiset vahvuudet ja antaa niille enemmän tilaa.

Kun toiselle työtehtävä on parhautta ja toiselle kamalaa

Työelämässä ajattelisin tämän näkyvän myös työtehtävissä. Siinä miten joku työ on toiselle ihan absolut no no ja toinen taas voisi antaa vaikka mitä, jotta saisi sen homman tehdä.

Muistan kun itse olin sisustusmyyjänä vuoden verran ja jouduin laskemaan remontti- ja rakennustarvikkeiden tarjousten katteita ja miettimään omaa provikkaani. Se oli mulle ihan painajaista. Se vei multa kaiken innostuksen ja välttelin sitä. Pakenin varastoon mieluummin pumppukärryllä ja pikkutrukilla siirtelemään kiuaskivilavoja, kuin tein yhtään tarjouslaskelmia asiakkaille.

Joku toinen olisi varmasti ajatellut aivan päinvastoin. Että miksi ihmeessä kukaan lähtisi vapaaehtoisesti varastoon siirtelemään raskaita lavoja, kun voisi olla tekemässä myyntiä ja laskelmia. Mutta mulle ne fyysiset hommat tuntuivat paljon luontevammilta. Aika kului nopeammin, eikä tarvinnut pakottaa itseään tekemään jotain, mikä tuntui raskaalta.

Muistan myös, miten esimiesaikanani eräs työntekijäni oli aivan onnessaan, kun sai vastuulleen meidän varaston ylläpitämisen sekä järjestämisen. Hän sai sulkeutua yksin pieneen tilaan omaan rauhaansa piiloon asumisyksikön härdellistä ja laittaa asioita selkeästi järjestykseen samalla karsien turhaa pois. Hän nautti siitä, että tavarat löysivät omat paikkansa ja kokonaisuus alkoi toimia paremmin.

Toiselle se olisi voinut olla silkka painajainen. Sulkeutua nyt koppiin tavaroita siirtelemään. Joku olisi ehkä kokenut päivän pitkäveteiseksi tai yksinäiseksi. Hänelle se taas oli hetki hengähtää, keskittyä ja saada aikaan jotain konkreettista. Sellainen työ antoi hänelle energiaa enemmän kuin vei sitä.

Musta nämä on hurjan hyviä esimerkkejä siitä, miten erilaisia me ihmiset oikeasti ollaan. Ja silti työelämässä ajatellaan välillä edelleen, että kaikkien pitäisi motivoitua samanlaisista tehtävistä tai että joku työ on automaattisesti kaikille mieluinen. Todellisuudessa se, mikä toiselle tuntuu raskaalta ja kuormittavalta, voi toiselle olla juuri se työpäivän paras osuus.

Mistä mieltymykset työtehtävissä sitten kertoo?

Parhaimmassa tapauksessa synnynnäisistä motivaattoreista ja vahvuuksista. Siitä, minkä koet motivoivaksi ja merkitykselliseksi. Mistä sä sytyt ja saat flow-fiiliksen aikaan. Siitä työstä, jota tehdessä huomaat ajan kuluvan huomaamatta ja jonka jälkeen olo on ennemmin energinen kuin täysin puhki. Ne kumpuaa hermostollisista tarpeista ja kun tiedät omasi, osaat myös työtehtävissäsi niiden täyttymistä tarkkailla. Alat ehkä ymmärtää paremmin myös sitä, miksi jotkut työpäivät tuntuvat todella hyviltä ja toiset taas kuormittavat, vaikka tekisit näennäisesti aivan saman verran töitä.

Hermostollisia tarpeita voi esimerkiksi olla tarve loogisuudelle, selkeydelle, yhdessä tekemiselle, hyvälle ilmapiirille, asioiden kehittämiselle tai haasteiden voittamiselle. Joku tarvitsee ympärilleen ihmisiä ja jatkuvaa vuorovaikutusta. Toinen taas tarvitsee rauhaa keskittyä. Yksi innostuu siitä, että saa ratkaista ongelmia ja toinen siitä, että saa pitää kokonaisuudet järjestyksessä.

Vastuu työtehtävinen toimivasta jaosta

Työelämässä yksilön vastuulla on tiedostaa omia hermostollisia tarpeitaan ja vahvuuksiaan sekä kertoa niiden pohjalta itseä eniten kiinnostavista rooleista ja työtehtävistä. Ei voida olettaa, että esihenkilö osaa lukea ajatuksia tai tunnistaa jokaisen motivaatiotekijät ilman, että niistä puhutaan.

Työyhteisön ja organisaation vastuulla on taas pohtia tehtävien jakamista enemmän vahvuuksien ja tarpeiden näkökulmasta kuin vain osaamisen pohjalta. Liian usein ajatellaan, että koska joku osaa tehdä tietyn työn, hänen myös kannattaa tehdä sitä. Mutta osaaminen ja innostus eivät aina kulje käsi kädessä.

Ajattelenkin, että parhaimmillaan työtehtäviä voitaisiin muotoilla vähän samaan tapaan kuin siellä kirppiksellä. Sen sijaan, että katsotaan vain pintaa tai sitä, mitä joku asia meille itselle merkitsee, pysähdytään miettimään, kenelle tämä voisi olla juuri se oma aarre. Missä tehtävässä tämän ihmisen vahvuudet pääsisivät oikeasti näkyviin?

Tällöin saadaan ylläpidettyä työmotivaatiota, jaksamista sekä työn imua paremmin, kuin että työtä tehtäisiin vain sen takia, että siinä on hyvä. Työtä tulisi tehdä siksi, että se oikeasti inspiroi ja energisoi. Silloin hyötyy niin työntekijä kuin myös koko työyhteisö.

Työyhteisössä, jossa hermostollisten ominaisuuksien huomiointi on otettu käyttöön, ollaan koettu mm. seuraavaa:

"Sen jälkeen kun olemme hyödyntäneet ActionTypes-lähestymistapaa roolien muotoilussa, työntekijät eivät ainoastaan ole tyytyväisempiä vaan he myös onnistuvat paremmin." (Lähde: https://www.actiontypes.com/reduction-of-turnover/)

Mun mielestä tuo kiteyttää aika hyvin sen, mistä tässä kaikessa on kyse. Siitä, että tunnistetaan paremmin ihmisten luontaiset vahvuudet ja annetaan niille enemmän tilaa.

Se, minkä avulla teidänkin työyhteisönne voi lähteä näitä roolijakoja ja työtehtäviä uudesta näkökulmasta pohtimaan, on työpaja, joka mahdollistaa pysähtymisen yksilötasolla syventämään oman hermoston tuntemista sekä työyhteisötasolla yhdessä pohtimaan konkreettisia toimenpiteitä jokaisen potentiaalin saamisesta vahvemmin käyttöön.

Koska ihan niin kuin kirppikselläkin, työelämässäkin toisen roska voi olla toisen aarre. Ja joskus juuri siitä oivalluksesta voi alkaa rakentua työ, jossa ihmiset eivät ainoastaan pärjää, vaan myös viihtyvät ja pääsevät käyttämään vahvuuksiaan parhaalla mahdollisella tavalla.